|
Nelihenkinen opiskelijaryhmämme on lähdössä painottomuuslennolle
Bordeaux:hon Ranskaan heinäkuun lopulla. Kyseessä on
korkeakouluopiskelijoille suunnattu Euroopan avaruusjärjestön
(ESA) järjestämä
kontaktikampanja,
jolla pyritään tekemään
järjestön toimintaa tutuksi siitä kiinnostuneille. Tämänvuotinen
kampanja on järjestyksessään kuudes ja vuosien mittaan viisi
suomalaista ryhmää on valittu itse lennolle. Lennolle
pääsemisen edellytyksenä on jonkin aiemmin toteuttamattoman
kokeen suunnittelu, rakentaminen ja lopulta toteutus lennon
aikana. Tänä vuonna lennolle haki noin 220 ryhmää, joista
lennolle valittiin kolmisenkymmentä parasta. Ylimääräisenä
porkkanana on kahden kiinnostavimman kokeen pääseminen myöhemmin
ammattilaislennolle lisämittauksia tekemään. Viime vuoden
suomalaisryhmä
sai kyseisen kunnianosoituksen ja toivottavaa tietysti olisi
että perinteet jatkuisivat.
Painottomuuslennon tarkoituksena on tuottaa lyhytaikaista,
noin 25 sekunnin mittaista painottomuutta. Painottomuuslentoja
käytetään esimerkiksi astro- ja kosmonauttien koulutukseen,
Kansainväliselle avaruusasemalle toimitettavien laitteiden
testaukseen sekä lyhytkestoisten, painottomuutta vaativien
kokeiden suorittamiseen.
Painottomuus saadaan aikaan
paraabelinmuotoisella lentoradalla, joka on käytännössä
sama kuin esimerkiksi tykinkuulan lentorata.
Yhden noin 3 tunnin lennon aikana paraabeli toistetaan
30 kertaa, eli yhteensä painottomuudessa vietetään vajaat
15 minuuttia. Lennon vaativuuden takia mukana on kaikkiaan
kolme pilottia, joista yksi on vuorotellen lepovuorossa.
Lennon muuhun henkilökuntaan kuuluu muun muassa lääkäri sekä
lentoturvallisuudesta vastaavia henkilöitä.
Lentokoneena ESA:n kampanjassa käytetään Airbus A300
matkustajakoneeseen perustuvaa
A300 ZERO G konetta,
jonka moottoreiden voitelua on tehostettu.
Sisätiloista
on myös poistettu ylimääräiset
istuimet koelaitteistojen tieltä. Kyseinen Ranskan
avaruushallinon omistama kone on maailman suurin
painottomuuslentoihin soveltuva laite, vaikkei sitä itse
asiassa ole virallisissa papereissa edes lentokoneeksi
rekisteröity.
Painottomuuslennolle pääseminen on moniportaisen prosessin
lopputulos. Aluksi jokaisen ryhmän jäsenen on ilmoitettava
kiinnostuksensa henkilökohtaisesti. Seuraavaksi ilmoitetaan
ryhmän kokoonpano ja selostetaan koejärjestely sekä tavoitteet.
Suunnitelmaa
parannellaan pikkuhiljaa kuukausien ajan ja jossain vaiheessa
jatkoon valitaan noin kaksi kertaa lopullista osanottajamäärää
suurempi joukko ryhmiä. Tämän seulonnan jälkeen valitsijat
esittävät tarkennusta vaativia kysymyksiä kullekin ryhmälle.
Lopulta joukosta valitaan lennolle osallistuvat ryhmät ja
muutama vararyhmä.
Kokeen varsinainen rakentaminen alkaa tässä vaiheessa. Parin
kuukauden aikana laitteisto on saatava valmiiksi ja
NOVESPACE:n
(painottomuuslentoyhtiö) edustaja tulee lyhyellä varoitusajalla
tarkastamaan, että kaikki on kunnossa. Meidän
koelaitteistoamme heillä ei ollut tarvetta
nähdä, liekö syynä matkan pituus vai taitavat rakentajat..?
Vakavasti puhuen rakennusprosessiin on kiinteästi kuulunut
aktiivinen kuvien ja informaation vaihto
ranskalaisten kanssa, ja ainakin tässä tapauksessa sähköinen
viestintä on osoittanut tehokkuutensa.
Paitsi koelaitteisto, myös lennolle osallistuvat henkilöt ovat
suhteellisen tarkkojen määräysten kohteena. Jokaisen lennolle osallistuvan
on läpäistävä yksityislentäjältä vaadittava lääkärintarkastus ja
tympanometrinen koe, jossa tutkitaan korvan toimintaa
ilmanpaineen funktiona. Lisäksi on allekirjoitettava sopimus
jolla kumotaan oikeus haastaa ESA oikeuteen mahdollisten
vahingonkorvausten toivossa.
Koska kyseessä on ensisijaisesti PR-kampanja, jokainen ryhmä
velvoitettiin hankkimaan toimittaja projektia seuraamaan. Mikäli
toimittajaa ei löydy, ESA pyytää jotain satunnaista toimittajaa
seuraamaan ryhmän työskentelyä. Onneksemme asiantunteva
tiedetoimittaja Jari Mäkinen oli kiinnostunut tekemään
projektistamme dokumentin/reportaasin, joka esitetään syksyn
aikana YLE:n kanavalla. Se kannattaa varmaankin katsoa, mikäli
projektimme kiinnostaa. Tiedotamme tarkemman ajankohdan näillä
sivuilla kunhan se selviää.
Yhteenvetona voi todeta, että tulevien lennolle pyrkijöiden on
varauduttava paperisotaan ja, välillä jopa naurettavien, määräysten
toteuttamiseen pilkulleen. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin
kaikkien osapuolten turvallisuudesta. Todistettavasti on
mahdollista selvitä hyväksytysti läpi kaikista byrokratian
koukeroista ja kuukauden kuluttua tiedämme voiko kampanjaa
suositella muille. Oletusarvoisesti voi.
|